Kuvailua

Ah, siesta! Eikä huonoissa maisemissa, työpaikalta kipittää 20 minuutissa Park Güelin rinteille, hieman kiipeämistä tosin..

...mutta vatsa täynnä onkin sitten helpompi valua takaisin päin naureskellen kärpäsenkakan kokoiselle Sagrada Familialle.

Siestan jälkeen alkaa armoton hinkkaaminen.

Todistusaineistoa, että olen täällä. Hink hink, jatkan työpäivää paikallisen Radio Novan tahtiin...

...ja ilmeisesti ikisoitossa olevan James Bluntin vongunnan pelossa syntyy valmistakin. Stay the night, nouu!!

 Bussi biitsille lähtee työpaikan kulman takaa eli päiväunien aika.. mutta sitten alkaa kaupparalli: "Cervezaa! Aguaa! Cold beeer! Cocaaa! Massageeee!"...hmm, miten olisi korvatulpat?

Jos en eksy satamaan, ehdin kotiin ennen kuin alkaa satamaan. Ehe ehe.. en muutes ehtinyt.

Kärpäsenkakka. Kannattaa eksyä ihailemaan juuri ennen Suomi-Tshekki -pelin alkua. Kaikki ovat ilmeisesti jo telkkarin ääressä jännäämässä kun kerrankin sai ihailla hetken ilman pelkoa jäädä oppaan perässä sokeana kulkevan turistiletkan alle.

Takuuvarmat juhlat! Kuusi suomalaista, loput tshekkejä tai ohikulkevia paikallisia, jotka roikkuivat ikkunasta ihmettelemässä lajia, joka ei ole jalkapallo.

Mutta viikonloppu alkaa nyt, perjantait onkin ihan turhia työpäiviä. Nähdään tuolla!

Sataa ropisee

Tilastojen mukaan toukokuu on kevään sateisin kuukausi täällä. Annapas kun mietin, nyt on kulunut kolme päivää tätä kuuta ja kahtena niistä on satanut. Tilastojen mukaan jäljellä on siis keskimäärin noin yhdeksän sadepäivää. Nyt kuuntelen ukkosen paukahduksilla säestettyä kaatosadetta, joka rummuttaa kattoa. Tulee ihan mieleen lapsuus ja mummulan aitta kesäöinä, tosin silloin se oli jotenkin jännittävämpää, vaikka peiton alla serkkujen keskellä kyhjöttäessä olo olikin melko turvallinen. Lapsena tuli myös juostua ulos rankkasateella, ihan huvin vuoksi. Sama homma lapsilla täälläkin, tuolla ne riekkuu parvekkeilla kiljahdellen. Ja tekisi mieli itselläkin lähteä saapastelemaan ulos sateenvarjon kanssa, kaupassa pitäisi käydä tälle illalle. Mutta odottelen vielä hetken, pääsen sitten kävelemään puhtaita katuja pitkin kun kaikki eläinten ja ihmisten jätökset ovat huuhtoutuneet katuviemäriin. Eikä tässä sateessa mitään vikaa ole kun on lämmin keli, eilen ihan pysähdyin haistelemaan puiden vihreyttä. Ja kaikki on niin kirkastakin, ei katupölyä vaan raitista ilmaa, ainakin hetken verran. Myös tyhjä Rambla on plussaa, kaikki taiteilijat, kaupustelijat ja turistit ovat piiloutuneet jonnekin, vihdoinkin pääsen kävelemään kauppaan normaalia vauhtia!

Eli sateessa on paljon hyviä asioita, alkaa se kevät tuntua oikeanlaiselta täälläkin. Jeejee! Mutta kunhan ei sataisi koko kuukautta, enää on alle puolet ajastani Barcelonassa jäljellä ja haluaisin nauttia siitä kovasti hehkutetusta "parhaasta kuukaudesta" kun ei ole vielä liian kuuma, jos kesään vertaa. Varmasti totta ja suomalainen kalpeanaamanikin lienee tyytyväinen tähän määrään aurinkoa, selkä tulikin jo kärvennettyä viikonloppuna rannalla löhöillessä. Hups.

Mutta nyt loppui suurin sade, ukkonenkin jyrähtelee jo kauempana. Äkkiä nyt kauppaan ennen uutta kuuroa tai ennen kuin kadut täyttää vuvuzeloihin puhkuvat jalkapallofanien porukat. Barca-Madrid, takuuvarma uneton yö minulle. Täkäläisten viime viikon voitto raikui unissani pitkälle aamuyöhön ja ihan kivaahan se juhlaväelle oli, mutta kultaaminen töissä ei seuraavana päivänä mennyt niin voittoisasti. Hmm. Mutta huomenna onkin sitten jääkiekon vuoro, ottelu Suomi - Tshekki ja kisakatsomona paikallinen tshekkibaari, kavereinani keitäs muitakaan kuin tshekkiläisiä tuttaviani. Hiphei Suomi!!

Kevään kourissa

Sain aamulla kuvan puhelimeeni, jossa Riitukka silittelee koiraa lumen alta paljastuneella nurmikolla. Ei enää toppahaalaria, päässäkin vain lippalakki. Sen lisäksi, että iski ikävä päästä leikkimään tyttären kanssa, iski ikävä päästä nauttimaan keväästä. Kevät on vuodenajoista ehdoton suosikkini. Kaikilla on hurja työ; kasveilla, ötököillä, linnuilla ja muilla eläimillä kauhea kiire saada aikaiseksi kesä ja pesä ja uusi elämä! Siitä vauhdista innostuu itsekin, niin ponnekasta puuhaa se on. Ja se lämpö, miten erilaiselta se tuntuu talven jälkeen.

Koetin kuvitella millaista kevät on täällä. Lämmintä, vihreää ja aurinkoista? No ensimmäisen viikon olikin lämmintä, jopa kuumaa. Sitten alkoi kylmenemään ja pääsiäisen ajan on saanut palella tuulen ja sateen vuoksi, vaikka lämpötila on pysytellyt +17 asteen kieppeillä. Tietenkin juuri sateisena päivänä lähdin reippailemaan unohtaen sateenvarjon kotiin palelluttaen itseni niin, että vasta reilun tunnin kuuman kylvyn ja cava-lasillisen jälkeen pystyin olemaan värisemättä.  Mutta se vihreys ei ole samanlaista, sitä ei voi haistella, vaikka kukat kukkivatkin. Ehkä muut hajut peittää sen alleen. Eikä kaupungissa paljon ruoho tuoksu, paitsi mitä nyt se toinen siellä täällä käryää. Toisaalta, ei täällä paljon nurmikoita olekaan. Joten on hirveää kidutusta kuulla pääsiäisen ihanista keleistä Suomessa. Onko ihan totta, ettei siellä enää ole lunta?

Viherpeukaloakin pakottaa. Kai se on joku sisäänrakennettu juttu, vaikka koskaan en omaa peltotilkkua ole aikaiseksi saanut, silti joka kevät haaveilen. Olisi edes kukka. Tai onhan minulla, tuommoinen iäisyyden ikkunalaudalla kuivunut risu, jonkun aiemman asukkaan unohtama. Alan jo tosissani harkita sen henkiin herättämistä. Siinä olisikin haaste, kotonakin on vaikeuksia pitää kukat elossa. Ai niin, onkohan niitä kukaan muistanut kastella..

Pääsiäisen ajan olen oikeastaan vain kävellyt ympäriinsä. Istunut puistoissa lueskellen kirjaa tai vain nauttinut toisten lomatunnelmista, melkoisen iloista seurattavaa! Varsinkin Sant Jordin päivä, jolloin naiset ja miehet vaihtavat keskenään ruusuja ja kirjoja. Eli kaupallinen hullutus ystävänpäivän tyyliin, isommalla mylläkällä tosin. Halailua ja onnellista hassuttelua. Joka puolella vanhempia lapsineen leikkimässä, kaveriporukoita kahvittelemassa, pariskuntia kuhertelemassa ja yksinäisiä, kuten minä, miettimässä pitäisikö ostaa ruusu itselle, jottei näyttäisi niin orvolta. En ostanut. Mutta kahdet kengät ostin.

Olin siis yksin koko viikon kun kämppikseni lähti lomalle perheensä luo. Vaikka yleensä nautinkin toisten seurasta niin olipas virkistävää olla ihan yksin, ihan hiljaa. Ja siinäpä se aika menikin! Joten en voi sanoa, että olisi hurjasti kerrottavaa tästä pääsiäislomasta. Niin, enemmänkin olen vain pientä kateutta tuntien kuunnellut ja lukenut Suomen keväästä ja lämpöaallosta. Ei siksi, ettenkö nauttisi olostani täällä vaan siksi,  että olen kevätihminen. Tarvitsen kevättä. Ehkä minäkin hiukan uudistun silloin, niin kuin luonto.

Mutta nyt yritän tehdä ihmeen ja saada  tuon kukkaraasun henkiin. Juttelen sille ja kastelen, rakkautta ja substralia. Ehkä sitten. Ja jos ei, ainahan voin viskata sen pihalle karkoittaakseni kevätriemussa mouruavat kissat tai sen joka yö örisevän juopon, jonka ääni muuntaa suloiset uneni painajaisiksi..

Paossa katuja Mont Juïcin puistoissa. Ihana raikas vesisade..

Kukkaraasu. Kukan vieressä pilkistävältä peltikatolta naapurin kissa aina kyylää minua. Miau.

Kultaa poskella

Onpas hassua. Vasta reilut kaksi viikkoa takana, mutta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo kuukauden. Töitä olen tehnyt nyt puolitoista viikkoa, mutta siihenkin tuntuu mahtuvan enemmän päiviä.Täällä on vuorokaudessa varmaan enemmän tunteja, miten muuten mikään valmistuisi näin lupsakalla meiningillä.

Esimerkiksi töissä. Teen töitä aamupäivät, eli muutamia tunteja ja silti hommat etenee, vaikka kolmasosa ajasta tärvääntyy kielten opiskeluun pomoni Silvian kanssa. Hän ei juurikaan osaa englantia ja siksi puhuu minulle espanjaa, minä vuorostani vastaan espanjan ja englannin yhdistelmällä. Meillä on niin mukavia juttutuokioita, aina ei vain ole selvää ymmärsikö toinen mitään. Mutta jos ei muuta, niin elekielen ainakin opin ja sanakirjan käytön. Lisäksi aikaa hurahtaa kahvitaukoon, jolloin siirrytään vakkaribaarin Ca´l Pepiin moikkaamaan muita aamupäivän taukolaisia eli muutamaa eläkeläistä, joista on kovin hauska kertoa minulle juttuja ja pistää minut käyttämään hieman lisää sanakirjaa tai keksimään eleitä lauseille "Kyllä, Suomen koulujärjestelmä on oikein hyvä." tai "Tiedättekö mitä Sant Jordi suomennettuna (eli Pyhä Yrjö) tarkoittaa kielellämme?". Tosin  nyt alan jo huomaamaan, että parempi vain on nyökyttää päätä jos menee liikaa ohi, tuskin puhuttiin säästä tärkeämmästä asiasta.. 

Mutta työpaikka. Sen nimi on Ibars Restauració ja sen omistaa Silvia Ibars Pallas, isänsä ja isoisänsä työtä jatkava nainen. Yritys on lähemmäs sata vuotta vanha ja tekee lähinnä uskonnollisiin aiheisiin littyvää restaurointia ja rakentamista; puuveistosten sekä maalauksien ja taulukehyksien korjausta, alttarien korjausta ja kuten nyt meneillään on, uusien alttarien rakentamista. Eli ei ihan sitä mitä opiskelen.

Ilmeisesti Silvia tiesi tullessani sen, koska selitti kovin tarkasti työhön liityvistä kultauksen tekniikoista ja materiaaleista. Olin lumoutunut, silmät kiiluen toivoin pääseväni ehkä kokeilemaan joku päivä. No se päivä oli se ensimmäinen.  "Ensin minä, sinä teet perässä." tuumasi Silvia ja näytti taikatempun jonka avulla untuvan tavalla leijaileva kevyt kulta-arkin pala  päätyi kiinni kipsiin. Kulta-arkkien leikkaamiseen tarvittava levy vasemmalla kämmensyrjällä, oikeassa kädessä ensin veitsi, sitten pensseli.  Ensin arkin leikkaus sopivaksi, sitten pensselin sipaisu poskelle, että ihosta karvoihin tarttuva rasva nappaisi kiinni kultapalaan, sitten palanen hellän varmalla otteella juuri oikeaan kohtaan vernissalla käsiteltyyn kipsiin ja töps töps töpsötellen lopulta kiinni. Ei juurikaan hengittämistä. Muuten arkit viuhahtaa pöydän alle.

Hankalaa vain on, että naamani ei eritä rasvaa tarpeeksi tai sitten se on vääränlaista (lisää suklaata ja Knopperseja?) ja tätä korjailen sipaisemalla parikin kertaa, toisinaan kaulaakin, josta johtuen naamani ja kaulani kimaltavat kullasta. Kovin fiiniä. Ja hassua, kun huomaan sen vasta kotona kaupungin läpi käveltyäni.

Viime viikko oli siis yhtä hemmottelua. Kultaa, kipsiä, maalaamista, kahvittelua ja sitten myös vieraita Suomesta, jippii! Leikin turistia muutaman päivän (ihan kuin en normaalisti turistilta näyttäisi) kierrellen Barcelonan pakollisia nähtävyyksiä: Park Güell, Mont Juïc, Sagrada Familia, ym.  jotka ovat toki kovin kivoja, mutta turisteilla ja rihkamakauppiailla kuorrutettuja, joten on paljon mielenkiintoisempaa löytää omia nähtävyyksiä.

Esimerkiksi lapsiperheille sopisi Gracian aukioiden leikkikentät. Riemuisa meno, jota katsellessa viihtyy vaikka ei muksua mukana olisikaan. Ei sovi rauhaisaa lounashetkeä etsivälle. Hempeilyä kaipaavat ohjaisin Park de la Ciutadellaan, puistoon täynnä muitakin pusuttelijoita. Tosin tuo puisto on muutenkin turistioppaissa mainittu, mutta mainio paikka siitä huolimatta. Jos pieni kisailu kiinnostaa, niin edelliseen liittyen voisi järjestyä veikkaus "Kuka ympäröivistä pareista pussaa pisimpään ilman vessataukoa?" tai jos sokeri on liikaa, niin  "Kuka löytää ensimmäisenä Ravalin haisevimman kujan (koirankakkoja ei lasketa)?" - kilpailu olisi jännittävä ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Koiraihmisille taas riittää nähtävää joka paikassa ja tehtävä "Laske kuinka monta koiraa näet hihnassa." koituisi varsin helpoksi, hihna kun tuntuu olevan lähinnä koriste omistajan kädessä.

Itselleni tällä hetkellä erikoisin nähtävyys olisi kaasulämmittimen korjaaja, jonka piti tulla viime viikolla. Ei tullut. Tai toinen, kaasumittarin korjaaja. Odotin eräs aamu kaksi tuntia, ei tullut. Lisäksi myös maalarit olisivat tervetulleita. Tosin ei ne, jotka tulivat toissa-aamuna  ja kauhukseni ottivat eteisen ikkunan irti maalatakseen jotain ulkoseinää, vaan ne maalarit, joiden tulisi maalata kosteusvaurioiden korjaukset piiloon. Ja yksi veikkauskin olisi jo mielessäni. "Milloin minulta loppuu huumori kaikkien näiden ohareiden suhteen, jos mukaan lasketaan ohjaajani unohtamat palaverit?"

Mutta tänään alkaa pääsiäisloma, eli voin unohtaa toivomani nähtävyydet ainakin viikoksi tai kahdeksi, riippuu miten kauan lomalta palaaminen ihmisiltä kestää tai sitten yksinkertaisesti vain annan ajan tuhota ne mielestäni, mikä voisi ollakin helpointa. Nyt lähden metsästämään leipomoista pääsiäisen erikoisuuksia, anismunkkeja, joihin eilen tutustuin Silvian hassunkurisen tädin kautta. Nam, onko herkumpia munkkeja olemassa? Tai no, ehkä Annan vappuaaton aamuna paistamat rinkelit ovat himpun verran parempia :)

Rentouttavaa pääsiäistä!

Paljon työkaluja ja kaikki järjestyksessä!

Ensimmäinen kultaukseni keskeneräisenä. Johonkin on harjoiteltava, miksei siis alttariin?

Eilen oli jalispeli ja kadut sekaisin. Ravintolat, jotka eivät peliä näyttäneet, olivat täysin tyhjiä. Tämä ilmeisesti näytti.

Siinä ne töröttää.

Kattoterassilla. Joku noista on muutes meidän.

Gaudia, cavaa ja Knopperseja

Siinä ne töröttävät viereisellä katolla. Ei niitä näy kuin kaksi, mutta kyllä ne heti Gaudin tekeleiksi tunnistaa. Hassuja savupiippuja. Yhteensä niitä on 20 joista jokainen erilainen. Huomasin ne ensimmäisenä aamuna kurkistaessani kämpän ranskalaiselta parvekkeelta ja tajusin asuvani Palau Güellin vieressä. Pytinki on remontissa, joten sisälle ei pääse kurkistelemaan, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa on ihmetellä rakennusmiesten hitaan tasaisehkoa työskentelyä, kuunnella heidän aamuisia jutusteluja sekä iltapäivällä siestan jälkeistä laiskaa viheltelyä.

Sain asunnon melko hyvältä paikalta Ravalin kaupunginosasta, heti viereiseltä kadulta kuuluisasta La Ramblasta katsottuna. Tosin La Ramblassa ei mielestäni ole kovinkaan paljon hyvää. Turisteja, tungosta, hälinää ja kuulemma myös taskuvarkaita. Mutta La Ramblan ympäriltä viereisiin kaupunginosiin vievät pienet kadut ovat paljon mielenkiintoisempia. Kämppäni on myös lähellä merta, ihan kiva plussa jos mielii paistattelemaan aurinkoon, kuten tässä jo on tullut tehtyäkin.

Saavuttuani pääsin heti mukaan talon tunnelmaan. Alakerran pariskunta otti yhteen melko kovin äänin ja että kadulla kulkijat eivät olisi jääneet mistään paitsi, olivat jättäneet ovisummerin kaiuttimen päälle. Tutustuin myös mukavaan naapurin mieheen, joka tarjoutui auttamaan ylipainoisen matkalaukkuni kantamisessa, mutta luultavasti katui sitä parin kerroksen jälkeen kun ilmoitin asuvani vintillä. En ole vieläkään selvittänyt mones kerros tämä on, nimittäin rappusia tallatessa häviää laskutaito ja hahmotuskyky. Jos muuten pysyykin tolpillaan jatkuvissa käännöksissä, niin viimeistään kolmen kerroksen jälkeen aistit valtaa intialaisten pitämän kotiravintolan hajut; hikisen kuuma sipulin ja mausteiden sekoitus. Ensimmäisellä kerralla oikein kiva tuoksu, mutta nyt jo etoo. Kämppikseni mukaan meno talossa on aivan normaalia eikä kannata huolestua metelistä.. toivon vain, että taisteleva pariskunta omaa hyvin intohimoisen viha-rakkaus -suhteen niin, että se rakkaus kukoistaa yhtälailla, tosin ilman ovisummeria.

Mutta mitä minä teen täällä? Luulen, että lomailen. Alun perin luulin aloittavani työt eräässä restaurointiliikkeessä maanantaina, mutta aikataulu siirtyikin torstaille, jolloin minun piti tavata paikallinen yhteyshenkilöni Jordi sekä työohjaajani Silvia. Mutta kumpikaan ei saapunut tapaamiseen. Odotin metroasemalla, tarkistin aikataulun ja odotin. Palasin kotiin ja sain kuulla, että tapaaminen oli siirretty neljällä päivällä. No mitä turhia minulle kertomaan! Hieman jo päreitä poltteli.. mutta onneksi täällä saa muutaman päivän hukattua melko nopeasti ja mukavasti.

Esimerkiksi kävellen. Olen kuljeskellut niin paljon, että selkää kivistää ja jalat ovat rakkuloilla.  Mutta olen myös kotiutunut. Olen tuttu näky kulmakaupan työntekijöille, samoin viereisen vihanneskaupan naiselle eivätkä vastapäisen rapun edessä vetelehtivät nuorukaisetkaan enää jaksa huudella perään. Olen eksynyt perjantaina pois muuttaneen kämppikseni Ursan opastuksella Park Güelliin, unohtanut kaikkien hyvien kahviloiden ja terassien osoitteet (joka tarkoittanee lisää eksymisiä tulevaisuudessa), nauttinut FC Barcelonan fanien aiheuttamasta kaaoksesta metrossa, matkustanut junalla lähikylän nudistirannalle turistilaumoja karkuun, joutunut ryöstöyrityksen kohteeksi, keräillyt simpukankuoria postitettavaksi Riitulle kotiin, körötellyt kämppikseni Dadan skootterin kyydissä rantalentopalloa katsomaan ja kävinpä tipauttamassa äänestyslapunkin konsulaatissa. 

Lisäksi olen neljän sohvalla nukutun yön jälkeen saanut lopulta oman huoneen, tutustunut ikävin seurauksin edesmenneeseen kämppikseemme torakkaan sekä ottanut tuntumaa oikkuilevaan vesilämmittimeen, jonka kaasuliekki tuppaa sammumaan juuri kesken suihkun tai tiskauksen. Pikku juttu. Korjaaja, joka korjaamisen sijaan keskittyy mieluummin olemaan upea kolli, saapunee ehkä ensi viikolla.

 

Eikä siinä vielä kaikki, mutta jätänpä jotain muisteltavaa ensi kertaankin. Ehkä kerron tarinan naapurustomme säkkipillipiipareista, joiden pillit meni epäkuntoon jonkun täytettyä säkit hiekalla.. nyt kaivan kaapista ties kuinka monennen suklaaherkkupalan, Knoppersin ja menen tähyilemään millaisia varjoja Palau Güellin piiput luo pihallemme. Siihen onkin mukava päättää ensimmäinen viikkoni täällä, kuunnella flamenco-harrastajien treenejä ja huikata Hola! naapurin sedälle, joka tykkää istua parvekkeella sijaitsevassa vessassaan oviverho auki. Niin, huomenna sitten töihin.. kai?